Kun menet teini-ikäisen lapsesi huoneeseen, se ei todennäköisesti ole kovin siisti. Teini makaa sängyllä ja dataa. Jos varoittelet häntä netin vaaroista ja huolehdit pedofiileistä, hän nauraa sinulle ja sanoo: “Äiti, en mä täällä minkään rändomien kanssa juttele!” Hän siis istuu yksin huoneessaan ja JUTTELEE? Ei siis haudo depressiivisenä itsetuhoisia ajatuksia, vaan on sosiaalinen?

Teini ei juuri tuijota televisiota, mutta katsoo sarjoja tabletilta mitä eriskummallisissa asennoissa. Jos hän joskus erehtyy katsomaan vanhempiensa kanssa uutisia, hän vaan nauraa niille ja kertoo että tiesi kaikki asiat jo etukäteen, koska on ollut Twitterissä. Samasta syystä hän ei ole innokas lukemaan sanomalehtiä. Hän ei ole myöskään kovin innostunut kuuntelemaan luentojamme. Paljon mieluummin hän yhdessä kavereidensa kanssa luo jotain tai tuottaa uusia ajatuksia: videoita, blogeja, yhteisöjä, FBtapahtumia, kannanottoja…

Nuori ei puhu paljoa puhelimessa. Jos et saa häntä kiinni, on parasta lähettää Facebook-viesti tai visertää Twitterillä. Tekstiviestikin voi toimia. Hän soittaa sitten kyllä takaisin, jos asialla on kiire.

Meidän näkökulmastamme teinin käyttäytyminen on ehkä omituista, jopa haitallista. Meillehän on opetettu, että tietokonepäätteellä ei saa viettää enempää kuin 2-3 tuntia päivässä. Mutta tämä nuori ei koskaan “mene” tietokoneelle. Hän on siellä. Kännykän, tabletin, tietokoneen kautta. Me itse joudumme erikseen käynnistämään tietokoneen. Nuori ei edes tiedä, mitä tarkoittaa “tietokonepääte”.

Näitä nuoria, 1990-2000 -luvulla syntyneitä, kutsutaan nykyään “diginatiiveksi”. He eivät ole eläneet aikaa ilman Internetiä ja mobiililaitteita. Olemme heidän näkökulmastaan “digisiirtolaisia”, ihmisiä jotka ovat omana elinaikanaan joutuneet opettelemaan uuden tavan olla maailmassa.

Mitä tapahtuu, kun diginatiivi menee kouluun? Hänen käsketään panna kännykkä, tabletti ja tietokone pois. Hänen käsketään istua hiljaa ja tehdä kynällä muistiinpanoja. Hän ei saa itse tuottaa omia ajatuksia, se häiritsee opetuksen kulkua. Pitää ehtiä hölkätä läpi opetussuunnitelma ja järjestää koe, jossa testataan, pystyykö hän toistamaan paperille sen, mitä aikuinen on hänelle sanonut.

Suomessa vapaa-ajalla yli 95% lapsista käyttää tietokoneita – lähinnä viihdekäytössä – vain alle 40% käyttää niitä työskentelyyn ja oppimiseen koulussa. Vapaa-ajan ja koulun tietokäytäntöjen välille on muodostumassa huolestuttavan suuri kuilu. Kun nuori tulee kouluun, hän kokee, että “sähköt laitetaan pois päältä.” Hän astuu ajassa 50 vuotta taaksepäin, lähes samanlaisiin tietokäytäntöihin kuin isoisänsä aikanaan. Suomessa on nyt yhä enemmän opettajia ja rehtoreita, jotka ovat tiedostaneet tämän ja työskentelevät antaumuksella asian eteen. Heidät löytää Twitteristä hakusanoilla #rehtorit #koulu tai #edtech.

Diginatiivi on käsitteenäkin vielä kiistanalainen. Nuoria on monenlaisia. Emme tiedä, millaista on heidän aivojensa kehitys. Pystyvätkö he oikeasti oppimaan, jos tekevät montaa asiaa yhtä aikaa? Miten käy yleissivistyksen? Kehittyykö “heinäsirkkamieliä”, jotka hyppivät asiasta toiseen levottomasti?

Tätä juuri tutkimme. Vuonna 2013 alkoi Suomen Akatemian Mieli-ohjelma. Oma tutkimushankkeemme on nimeltään “Kuilu diginatiivien ja koulujen tietokäytäntöjen välillä”. Vastauksia ei juuri vielä ole, mutta voit seurata tutkimuksemme kulkua blogista http://blogs.helsinki.fi/mindthegap/ Seuraamme 12-, 16- ja 20 -vuotiaita nuoria neljän vuoden ajan. Tutkimme heidän hyvinvointiaan, harrastuksiaan, mieltään ja kehittyviä aivojaan.

Toivomme saavamme tietoa siitä, miten voimme kehittää entistä innostavampaa koulua! Sellaista, jossa sekä nuoret että heidän opettajansa voivat hyvin, oppivat ja kehittyvät.

Ollaan yhteydessä! @kirstilonka #mindgap

Comments

comments

Pin It on Pinterest

Share This